maanantai 30. marraskuuta 2009

Päivän parhaat !

Päivääni on todellatodellatodella piristänyt kaksi asiaa tänään! :) Aloitetaan ensimmäisellä, eli uudella Aussie-shampoolla. Ette voi kuvitella miten kivaa hiustenpesu taas on kun saa pestä rakkaalla suosikkishampoolla! Tyhmä Fructis (tosin ilman silikonia, mikä oli plussaa) loppui vihdoin ja viimein ja kävin tänään Kicksistä hakemassa uuden Aussien. Viime kerralla oli Volume, mutta se kuivatti jonkun verran hiuksiani, joten päätin tällä kertaa kokeilla tota Miracle Moistia.

Toinen ylikiva juttu on, että synttärilahjaksi saamani rahoilla tilattu salama päätyi tänään vihdoin ja viimein haltuuni! Ja se on ihana! Alla vähän kissoja, jotka kuvailin salamalla :)







Kuvat saa tietenki klikattua suuremmaksi, otin ton uuden kuvajutun käyttöön, mutta en osaa käyttää sitä, se leikkaa kuvat poikki :/ Pitää tutkia vähän tarkemmin!



Eipä mulla muuta, nyt rupeen vääntämään PowerPoint-esitelmää valmiiksi :)

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Eilisen asu

Jee jee vaihdoin taas bannerin. Ton kanssa voin elää ehkä vähän kauemminkin :)

Eilinen sujui suunnilleen näin; aamulla/päivällä (noin 12 aikaan) heräsin, nousin ja löhöilin. Vedin pari voileipää naamaan, kävin suihkussa ja puin. Vein C:n töihin, kävin Prismassa palauttamassa pullot ja ostin irtsareita, Pepsi Maxia ja kissoille nameja.

Lähdin siitä äipän luokse syömään poronkäristystä ja muussia ja viihdyin siellä muutaman tunnin. Illalla hain C:n töistä ja syötiin cannelloneja. Katottiin telkkaa. Aikas tavallinen vapaapäivä, ihan kiva ettei ole mitää stressiä kouluhommista tai työvuoroista :)

Eilisen asu oli seuraava:
Farkut Berschka
Toppi 2hand (Vila)
Neule H&M
Kaulakoru Tallinnasta (en muista kauppaa)
Rannekoru 2hand (H&M+otin niitit pois)
Laukku Primark
Tänään aion pelata sulkkista, ehkä käydä kaverin vauvan synttäreillä ja pitää illalla BB-kisakatsomon meillä :D Pitäähän nähdä kuka sen hömpän voittaa ;) Ketä te kannustatte?

perjantai 27. marraskuuta 2009

Talven tyyli

Näitä tyylikartoituksia näki joskus aikoinaan paljon enemmänkin eri blogeissa, ja ajattelin nyt tehdä tällaisen talvelle ihan huvin vuoksi :) Ajatuksena on siis suosikkien listaaminen eri vaate..hmm...osastoista? :D Listaan vaatteet siis talvea varten, rakkaat kevät- ja kesävaatteet odottavat laatikoissaan :/

Farkut/housut:
Farkkuina jatkavat käytössä Berschkan kahdet suosikit - yhdet erikoisemmat pillit ja toisen löysemmät, hitusen boyfriendfarkkujen tyyliset. Farkkulegginsit eivät juuri nyt kiinnosta, töissä mulla tosin on yhdet työhousuina. Muina "housuina" käytän legginsejä - wet lookkeja ja tavallisia, usein väriltään mustia.
Mekot: on kivoja! Tällä hetkellä suosikkina taitaa olla H&M harmaa-valkoinen röyhelöjuttu ja juhlimaan lähtiessä haluaisin käyttää enemmän tummansinistä hapsumekkoa sekä mustaa röyhelömekkoa.
Hameet: Ainut hame mitä aktiivisesti käytän on Ginan persikanvärinen muhkea minari. Hameet ei ikinä ole olleet mun juttuni..
Takit: Tommy Hilfigerin punainen duffeli pelastaa päivän kuin päivän väripilkkuna. Kaipaan tosin välillä jotain neutraalimman väristä talvitakkia, mutta toisaalta edellä mainitun päälle vetäminen on aina yhtä ihanan tuntuista. Turussa on vielä tällä hetkellä niin lämmin, että nahkatakkia voi välillä käyttää. Kahdesta nahkatakistani käytän tällä hetkellä perus-tavista mustaa, tummanharmaa hupullinen (lyhyempi) odottaa kevättä :)
Kengät: Ykkösfeivöritit on konjakinväriset matalat ja lämpimät saappaat. Hyvänä kakkosena, kolmosena ja nelosena tulevat lyhytvartiset Primarkin ruskeat, tummanharmaat hapsujutut ja tummanruskeat kiilakorolliset. Feikkiuggit on kivat, mutta taisin pilata ne ottamalla ne käyttöön sateessa :/
Neuleet: on mun uusi juttu. Ginan kaksi rentoiluneuletta (valkoinen ja puuterinvärinen) ovat nousseet mukavuus- ja helppousvaatteiksi.
Paidat/topit: Ruututunikat on kans juttu numero 1, voisin elää niissä. Kirpparilta löydetty Vilan vadelmanpunainen toppi on noussut korkealle lempivaatteiden listalla. Printtiteeppareita käytän eniten olovaatteina kotona, ne odottavat kevättä ja lämpimpiä kelejä.
Päähine: Valkoinen ja harmaa tupsupipo odottavat kylmempiä kelejä. Tällä hetkellä pääni päällä kulkee useimmiten punainen tai musta sateenvarjo.
Asusteet: Just Femalen hainhammaskoru. Ketjuja. Jokunen niitti siellä täällä. Rusetteja suurissa määrissä! Konjakinvärinen iiiiso kirpparilaukku koulussa, myös musta kirpparilaukku ja sininen Primark-laukku käyvät. Vapaa-ajalla tekoturkislaukku tai musta "hyvin kaukana Chanelista"-kopio. Heijastin (Globe Hopen, missä on dinoja<3)!

Pistetään nyt samalla haastetta eteenpäin, eli haastan Emmin, Nelliinan, llauran sekä Sallan listaamaan omat suosikkinsa :) Haastetut saavat mielellään laittaa haastetta eteenpäin :)

H&M Tilaus nro 2 since ever

Kesäfiilareissa vielä mennään, eli ostin tennarit jotka pääsevät käyttöön huhti-toukokuussa. Tämä tosin on ihan normaalia käytöstä, sillä ostin kerran syyskuussa kirpparilta gladiaattorisandaalit, joita sitten käytin ensimmäistä kertaa seuraavan vuoden toukokuussa. Pitää ennakoida :D

Seuraavat ihanuudet klikkasin ostoskoriin H&M:n sivuilta (suuri kiitos näille tytöille, jotka antoivat tilausnumerot!).Lisäksi klikkasin koriin ylihalvan teepparin, joka näkyy varmaan usealla ihmisellä.. Muuta en oikeastaan sivuilta löytänyt, mikä on I-H-M-E!Kivan värikkäitä juttuja lähti siis tilaukseen, kerrankin! Terveisin, rakastan mustaa, puuteria, harmaata, valkoista, tummansinistä jne....

torstai 26. marraskuuta 2009

CUPCAKEPARTY

Yhtenä marraskuun iltana me tehtiin Emmin ja C:n kanssa jotain NANNAA!Versio Ruskea: Suklaamuffinseja joissa suklaapaloja kera suklaakermavaahdon, suklaakastikkeen ja suklaapalojen.
Versio Strösseli: Pähkinämuffinseja kera sitruunaglasyyrin ja strösselin.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Kesähimo

Mulle tuli eilen niiiiin järjetön ikävä kesää. Se on asia jolle valitettavasti ei voi mitään (paitsi lennon varaaminen, mikä ei nyt tällä hetkellä onnistu sekään), joten on pakko fiilistellä ja rypeä kesähimossa sateen ropistessa ikkunoihin. Mä tein kuitenkin jotain kesäjuttua, eli kuvasin mun rakkaat arskat, jotka on yks mun tärkeimmistä asusteista kesäisin ja jotka heitän päähän mielellään jo maaliskuussa. Mallina suosin vaan Wayfarer-mallia, mutta joku yksittäinen muu malli voi joskus, ehkä, ei ehkä sittenkään, olla käytössä. Tässä olis nyt mun rakkaat WFkopiot :)
Neljä ylintä: Lontoon kojuista
Punaiset: voitettu Nelliinan blogiarvonnasta
Valko-pinkit: Ebay

Neljä ylintä: Lindex
Kullanväriset: GT
Siniset: Glitter

Mä hairahduin myös laittamaan sävyttävää kosteusvoidetta koko krop
alle. Se tuoksu on niin kesää mulle, koska harvemmin mä sitä laitan talvisin. Ehkä voisin kuitenkin laittaa vähän, koska pieni päivetys on ihan kivaa. En mä tiedä näkyykö mitään vielä, mutta normaalisti mä oon ihan aaveenvalkoinen :D
Mä lupaan, tää on viimenen kesäpostaus ennen..hmm..helmikuuta? Joulu on kuitenkin ihan kiva, joten sitä vois fiilistellä seuraavaksi!

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kipee Lis ja stressi Lis

Recovering from vatsatauti part 3 ja kirjottamassa 12-sivuista kotitenttiä. Kirjoittelen tänne kun ehdin siis. Enjoy Justin and Joda for that while <3

tiistai 3. marraskuuta 2009

Bad karma

Hei öääh kertokaa mulle miksi silloin kun on rahaa, ei löydä kivoja vaatteita?? Mikä karma-juttu siinä on? Mulla oli tänään ihanat 150€ (jotka sain kirpparimyynnistä) tuhlattavana ja se on opiskelijalle iso summa kerralla! Enkä löytänyt mitään... Almost!Mukaan nappasin kyllä Lindexin lastenosastolta nää makeet legginsit, joiden lahkeissa on pääkallot ja kivan rusettipannan. Yhteishinta noin 15€. Lisäksi hiusväri samaan hintaan (värjäsin juurikasvun). Kuitenkin kaupungilla meni melkeen neljäkymppiä lisää kun käytiin Arnoldsissa baageleilla ja ostin C:lle jotain lisäravinnejuttuja sen treenaamiseen. Ja iskälle isänpäiväkarkit. Nyyh, miksi on niin helppo tuhlata rahaa kaikkeen ei-niin-kivaan-kuin-vaatteet-juttuihin?

Huomenna mä menen luentojen välissä koluamaan Skanssin tarjonnan! Mä katoin Enirosta että koululta on sinne about 2,5km. Sen vois jopa reippailla! Saletti Spirit Store pelastaa viimeistään mun päivän :)